Mennään muutama päivä taaksepäin. Olin edellisenä päivänä saanut Busterin käyntiin ja rikkonut riemuissani jäätä meille. Seuraavana päivänä piti lähteä töihin ja lienee sanomattakin selvää, että Busterin moottori ei inahtanutkaan. Ei edes useamman tunnin lataamisen jälkeen. Akkulaturi näytti täyttä ja samantien kahden käynnistysyrityksen jälkeen se tyhjeni. Great. Jaakko oli tulossa kotiin illalla ja hänellä olisi uusi akku mukana. Ongelmaksi jäi vain se, että miten hänet saisi saareen.
Illalla toisen etätyöpäivän jälkeen pääsin ongelman kimppuun. Erilaisten yritysten ja konsultaatiosoittojen jälkeen jouduin hylkäämään Busterin, sen akku ei halunnut toimia. Mutta onhan meillä Sirmet-lautta! Päätin koittaa lähteä sillä särkemään jäätä. Se ei varmasti olisi helppoa tai kovin järkevääkään, mutta olin varma, että kunhan pääsisin meidän pikkusaaren ohi, niin homma helpottuisi. Meidän laiturilta oli matkaa noin sata metriä kohtaan, jossa oli vielä eilen ollut avointa vettä. Jos pääsisi sinne asti, niin loppu menisi iisisti. Eipä sitten kuin hommiin!
Sirmetin kone lähti käyntiin kertayrityksellä, siinäkin piti käyttää hiustenkuivaajakikkaa, jotta jäähdytys lähti toimimaan. Lautta oli laiturissa tietenkin nokka rantaa kohden, joten sen perästä pitäisi saada jäätä pois. Moottori edellä ei kannata peruuttaa jäihin. Niinpä laitoin vaihteen päälle ja 50 heppainen Yamaha alkoi myllyttää vettä lautan takana ihan kunnolla. Samalla tyhjensin lauttaa lumesta, miten sitäkin oli kertynyt niin älyttömästi?
Lautta oli tietenkin jäätynyt paikalleen. Muutamasta kohdasta sain sen irti hakkaamalla vanhalla airolla, mutta osasta kohdista se oli erittäin hyvin jumissa. Täytyi ottaa potkurivirta avuksi ja tällä kertaa peruuttaa. Hiljalleen jäät alkoivat irrota ja vihdoin pääsin irti! Kahdeksan metriä pitkän ja kolme ja puoli metriä leveän lautan kääntäminen syntyneessä pienessä jääaukossa ei mennyt ihan ykkösellä, mutta pienellä lisäsärkemisellä homma sujui. Sitten täyttä höyryä eteenpäin! Olin todella päättäväinen, sillä seuraava vaihtoehto Jaakon saamiseksi saareen oli, että vaihtaisin Sirmetin akun Busteriin. Nämä akkuhommat eivät ole minulle tuttuja, joten halusin nähdä jonkun muun ratkaisun tapahtuvan ennen sitä.
Jää oli yllättävän sitkeää, eikä mennyt kunnolla hajalle. Lumisade oli tehnyt jäästä paksua, se oli jään ja lumen sekoitusta. Irtoavat lautat olivat noin 10 senttiä paksuja, enkä ollut rikkonut Sirmetin levyistä aukkoa edellisenä iltana. Enkä tiedä olisiko sillä ollut niin väliäkään, vuorokauden jäätymisen jälkeen jää oli todella tiukassa myös niissä paikoissa, joista olin ajanut. Puolen tunnin kuluttua oli rikkonut ehkä 10-15 metriä lisää jäätä ja homma tuntui menevän vain vaikeammaksi. Jäin pari kertaa niin pahasti jumiin, että hetken mietin pääsenkö peruuttamalla pois. Avuksi tuli ajaa lauttaa täysillä vasemmalla, sitten oikealle ja tämä heijausliike antoi sen verran tilaa lautalle, että Yamaha jaksoi peruuttaa sen pois jääpuurosta. Oli pakko soittaa satamassa odottavalle Jaakolle, että tämä ei ehkä onnistuisi.
Mutta Jaakkopa oli sillä aikaa keksinyt hyvän idean. Hän oli bongannut satama-altaasta ystävämme Mikon, joka ajoi meidän vanhaa TG:tä jääsohjossa parempaan paikkaan. He olivat päättäneet lähteä minua vastaan. Sanoin että he voivat yrittää meidän saunalle, sinne asti saattaisi päästä tai ainakin lähelle. Meidän sauna sijaitsee aivan eri puolella tonttia kuin suojainen laiturimme. Siinä missä laiturin ympäristö jäätyi jo monta päivää sitten, oli saunalle puhaltanut tuuli pitänyt veden avoimena tähän päivään asti. En kuitenkaan uskonut, että siellä olisi ihan kunnollista jäätä, jäätynyttä lunta pikemminkin. TG on kuitenkin lasikuituvene, että rauhallisesti saisi mennä, ettei satu vahinkoja.
Illan ohjelmassa oli vielä viedä yksi mönkkäri mantereen puolelle satamaan. Ilta oli jo pitkällä, mutta ei auttanut kuin alkaa akun vaihtoon. Busterilla saisi rikottua jään Sirmetille. Jaakko näyttää Busterin akulle jakaria, aiheuttaa vähän kipinöitä ja koittaa hetken mielijohteesta lähtisikö kone käyntiin. Lähti se, ekalla yrittämällä. Ilmeisesti siinä oli joku kontaktihäiriö… Argh, no, pääasia että se toimii taas ja akku pitää kyllä jossain vaiheessa vaihtaa. Sitten lähdettiin raijaamaan mönkkäriä rantaan. Minä tein Busterilla väylää Sirmetillä ja Jaakko toi lautan maihin. Hyvin meni!
SEURAA SAARIELÄMÄÄ:
Jaa facebookissa