Erilainen työmatka
Minun piti viedä TG aamulla Hernessaareen, koska sitä käytettiinn maaliveneenä Juuson leijaennätysyrityksessä. Sehän passaa, ajattelin! Yksi pieni juttu muistui mieleeni vasta aamulla, nimittäin että jos tuulee niin paljon, että ennätystä voidaan yrittää, niin sitten todella tuulee ja aamuvalmistelut olisi kannattanut ajoittaa sen mukaan.
Pikapysähdys Skatalla, kävin tankkaamassa veneen. Hyvä kun tukka pysyi päässä!
Alkumatka sujui mukavasti, ajelin rantareittejä ja joka paikassa pääsi etenemään. No hieman rynkytystä oli, mutta joka tapauksessa sai melkein koko ajan ajaa oikeasti. Homma meni niin hyvin, että päätin ajaa loppuosan Melkin kautta (toinen vaihtoehto on ajaa Lauttasaaren pohjoisen puolelta), se on lyhyempi reitti, mutta vähemmän suojainen. Vastaan ei paljoa tullut veneitä. TG:n pomppiessa aalloilla näin kuitenkin rannikkovartioston paatin ajavan ohi. Ei liene tarpeellista sanoa, että meno oli aika todella paljon tasaisemman näköistä, vaikka mekin sentään etenimme.
Pomppua pompun perään! Tässä kohtaa oli vielä hauskaa. Puhelimen kamera on vähän rikki, eikös olekin mukavat äänitehosteet videossa? (Sen ryskäämisen lisäksi…)
Vähän isompi laiva pölähti Melkin takaa suoraan eteen. Vaikuttava möhkäle!
Eikö näytäkin tyyneltä! No ei ollut!
Hernesaaren kärjessä aalto muuttui. Tuuli tuli sen verran kaakosta, että aalto oli kerännyt voimaa pitkältä matkalta. Siihen tyssäsi reipas meno. Aalto oli aika uutta ja sen vuoksi aaltojen väli oli todella lyhyt ja terävä. ”Tässähän joutuu ihan keskittyä ajamaan!”, tuumin ja uskokaa pois, en enää miettinyt aaltojen kuvaamista. Jokaisen isomman aallon kohdalla oli pakko kääntää venettä vähän poikittain, koska se sukelsi välillä niin syvään aaltojen väliin, että kävi mielessä nappaako se vettä sisään. Nämä olivat toisiksi suurimmat aallot, mitä olen ikinä ajanut. (Ne suurimmat olivat Turun saaristossa, kun ajoin ulkosaaristosta polttareista toipuvia kavereitani mantereelle. Silloinkin nokka melkein sukelsi, mutta erona oli se että matkaa oli paljon enemmän, satoi kaatamalla vettä ja näin kuinka nokkahytin lautojen välistä tihkui minimisti vettä. Mutta tiedättehän puuveneet, ei ne kuulemma ole koskaan täysin tiiviitä!) Hernesaaren satama-allas on suojainen, mutta sinne meno näytti todella kapealta kovassa tuulessa ja sivuaallossa. Meidän TG on aika kevyt ja tuuli nappaa siihen erittäin herkästi hiljaisilla vauhdeilla. Niinpä piti vain kaasutella satama-altaaseen vauhdilla ja toivoa, että arvioin oikein tuulen, aallot ja veneen vauhdin. Perille päästiin!
En voinut olla miettimättä Juusoa, joka oli lähdössä tunnin päästä ennätysyritykselle. Minulla tuntui jo kropassa 45 minuutin venematka ja adrenaliiniakin taisi vähän kiertää veressä. Ja siis istuin lämpimässä veneessä pelastusliivit päällä ja osa matkasta oli aivan lasten leikkiä. Minkähänlaiset aallot Tallinnan ja Helsingin välissä olisi?
Muutaman tunnin päästä pitäisi tuolta suunnasta näkyä leija.
Tallinnassa
Samaan aikaa Tallinnassa valmisteltiin jo kuumeisesti ennätysyritystä. Ennätysyrityksen onshore-tiimissä (hehe, kuulin termin onshore-team Volvo Ocean Race-dokkarista. Pakko käyttää!!) löytyi paljon porukkaa. Oli ne kuvaus- ja huoltoveneet, kuskit, kuvaajat kalustoineen, ensiapuheppu pelastautumispuvussa valmiina hakemaan Juuson merestä ja tietenkin tsemppijengi! Helsingin päässä odotti lehdistöpaattia ja aikamoinen porukka vastaanottojengiä. Netissä oli useampi silmä katsomassa ennätyksen edistysmistä.
Ilmakuvaa luvassa! Ja voihan moro, miten tämä legon tekniikkasarjalta näyttävä härveli oikeasti pysyy tuulessa ylhäällä? Lennättäjänä oli tietenkin ammattilainen, joka kopterin on rakentanutkin, joten hyvin pysyi.
Kuskit valmiina rokkaamaan!!!
Leijaa viedään lähtölinjalle…
Juuso on saatu mereen odottamaan lähtöä…
…ja sit matkaan!!!
Ehdin iltapäivällä pikaisesti puhua Jaakon kanssa iltapäivällä miten meni. Jaakko oli ollut Targa 42:n kyydissä ja vene sai kyllä melkoiset kehut. Targa pääsi aivan ominaisuuksiinsa kovassa aallokossa ja ilman sitä kuvaushomma olisi ollut todella vaikeaa. Mutta vaikeaksi se meni muutenkin. Itämeren-portaali kertoo keskimääräisten aaltojen olleen himpun vajaa kaksimetrisiä Helsingin edustalla, mikä tarkoittaa, että mukana oli aika paljon korkeampiakin aaltoja. Jaakko arvioi, että keskellä Itämerta aallon korkeus olisi ollut noin 3 – 3,5 metriä. Siinä saattaa ihminen leijansa kanssa tuntea itsensä todella pieneksi!
Myöskään kuvaaminen tuollaisessa aallokossa ei ollut iisiä ja kovimmassa aallokossa olikin todella vaikea saada järkevää video- tai stillikuvaa. Merellä puhalsi 13 – 14 metrin tuuli.
Sain Jaakolta tämän kuvan, jossa painellaan merellä. Meri ei koskaan näytä niin hurjalta kuvissa kuin mitä se oikeasti on, mutta tässä välittyy kyllä tunnelma siitä, ettei olla piknikillä. Juuso näyttää aivan pikkuiselta aaltojen keskellä ja homma vaikuttaa sekä märältä että kylmältä.
Maalissa
Helsinkiin sujahtaa maalipoijujen välistä leijalautailija älytöntä vauhtia ribi rinnallaan. Hän lysähtää Hernesaaren veneslipille totaalisen väsyneenä.
Maailmanennätys on Juuson! 120 minuuttia, 28 sekuntia.
Se tarkoittaa, että juuso on pistellyt menemään keskimäärin YKSITOISTA metriä sekunnissa. Ja voi kyllä sanoa, että tätä ennätyksen tekoa eivät olosuhteet helpottaneet!
Minulla ei ole ainuttakaan kuvaa Juuson maaliintulosta. Näin siitä videon facessa ja se näytti siltä kuin joku olisi ajanut pikakelauksella rantaan. Odotan että jonnekin ilmestyy videota matkalta, mutta ennen sitä voi käydä lukemassa miehen omat fiilikset DNA:n sivulta. Onnea vielä kerran Juuso ja Crew!
Huh, jännittävä päivä! Taidanpa ottaa korvapuustin, lämmintä kaakaota ja kuunnella tuulen suhinaa.
—–
Juuson ennätysvideo valmistuu ja löytyy uudemmasta postauksesta!